Vuolasvirta
Suomen Kennelliitto perusti Vuolasvirta-palkinnon koiranjalostuksen kehittämiseksi ja edesmenneen taitavan kynologin Lauri Vuolasvirran ansioiden kunnioittamiseksi.
Kennelliitto myöntää palkinnon korkeimpana huomionosoituksena ansioituneille kasvattajille. Palkinnon myöntämisperusteet ovat vaativat. Kasvattajan ansiot määräytyvät hänen kasvattamiensa koirien määrän ja niiden saavuttamien käyttökoe- ja näyttelytulosten perusteella palkintoon liittyvän pisteytysjärjestelmän mukaisesti.
Kasvattajalla on oltava kennelnimi ja hänen toimintansa kenneltyössä on oltava koiranomistajan perusohjeen mukaista, moitteetonta ja esimerkillistä. Palkinnot jaetaan vuosittain merkittävän kenneltapahtuman yhteydessä ja ensimmäisen kerran palkinnot jaettiin vuonna 1979.Minä olen Suomessa bolognese rodussa neljäs kasvattaja joka tämän palkinnon sai. Kävimme noutamassa sen Ninnin kanssa lauantaina Helsingin Messukeskuksessa järjestetystä Pohjoismaiden voittaja näyttelystä.
Iso kiitos sijoituskoirien kodeille ja kaikille kasvattieni omistajille, ilman yhteistyötä tämä ei olisi ollut mahdollista! Erityiskiitos Marja-Liisa Laitila & Mari Laitila ja Niina Laitinen, te olette jaksanneet pitää kummassakin kodissa kaksi koiraa näyttelyturkissa ja näin edesauttaneet tarvoitettani suuresti.
Koirat, jotka joiden näyttelytuloksilla palkinto oli mahdollinen:
Crystalrose's Adelina "Ninni"
Crystalrose's Allegra "Alli"
Crystalrose's Bambalina "Aliisa"
Crystalrose's Carlino "Nemo"
Crystalrose's Emerenzia "Nana"
Crystalrose's Ernesto "Fido"
Crystalrose's Ferenzina "Tiuhti"
Crystalrose's Ferro "Leevi"
Crystalrose's Fernando "Tapsu"
Crystalrose's Greta Garbo "Reetta"
Crystalrose's Ivano "Rico"
Crystalrose's Isabellina "Ninni"
Crystalrose's New Moon "Luna"
Crystalrose's Luciano "Luke"
Crystalrose's Liliana "Pampula"
Crystalrose's Lucrezia "Lucia"
Crystalrose's Redi "Redi"
Crystalrose's Rosalie "Miisa"